keskiviikko 28. lokakuuta 2015

Viisi tapaa poistaa myrkkyjä

Kun henkinen elämä on mustasukkaisuuden, epäluulon, pettymysten, neuroottisuuden, katkeruuden, synkkyyden, vihan, inhon, itsesyytösten, halveksunnan, sarkastisuuden vuoksi päätynyt jälleen kerran tunneliin, voi sekoittaa juoman kahdesta kananmunasta, kahdesta banaanista, suolattomasta voista ja hunajasta.


Kun näiden tunteiden suodattamiseen ja jalostamiseen on käytetty useita pullolllisia valko- ja punaviiniä, oluita ja lonkeroita, siideriä, katkeroa ja kiljua, nikotiinia ja kemiallisia kiihdykkeitä, voi sekoittaa sellerinvarsia, persiljaa, sitruunan kuorineen, korianterinlehtiä, kesäkurpitsan, kurkun, hunajaa, ja kookoskermaa.

Hoida itseäsi muutaman viikon ajan. Nukahda hänen viereensä.







tiistai 20. lokakuuta 2015

Ego´s untitled

Martin Eder, Stress (2004, detail)

Tietämättä miksi
lämmittää kattilassa tuoreen kurkun
syömättä jää sekin ja
kaksi nahistunutta retiisiä

suihkusta ei pääse pois
vääntää veden kuumemmaksi ja
hammastahna saippuaksi

tiskatessa puutuvat kädet
ei päädy vesi koskaan
juotavaksi

itsensä nurja omaishoitaja
tietää hyvin miksi

varastaa polkupyörän
eväskorissa shampanjaa ja
tuulihattu

tuhat puhelua,
vanhanaikainen kirje
rypistyneissä käsissä

ei hennoisi naurattaa heitä
enempää!



Martin Eder, Untitled (2001)







tiistai 13. lokakuuta 2015

Rähjääntyneen matkalaisen voimaruoka

Vaikutukset: lämmittää kehoa, voimistaa libidoa, vahvistaa sydäntä, kehkoja ja munuaisia. Avuksi kylmänarkuuteen.

Klassinen inkiväärikana riisiviinillä

Kuumenna kattila.

Lisää voi ja paljon tuoretta inkivääriä, kuullota hetki.
Lisää suola ja kanan rintafileet.
Kypsennä tovi miedolla lämmöllä.

Mausta paprikajauheella ja lorauksella vaahterasiirappia, ripauksella currya.

Kaada sekaan riisiviini (sake) ja anna hautua kypsäksi.

Lisää vielä pippuri ja suola.


Ohjeet kirjasta Das Fünf Elemente Kochbuch,
Barbara Temelie, Beatrice Trebuth


sunnuntai 11. lokakuuta 2015

Paris x 3

Mies pyysi ensitreffeille Notre Dameen. Kerroin että minut tunnistaisi punaisista hiuksista. Tuona päivänä ehkä vain poskeni liekehtivät enemmän.

Käsi kädessä kirjakaupat ja Rodinin puisto. Häntä luultiin isäkseni. Yöllä oksensin jännityksen sekaisen puklun.

Kaipasin isähahmoa mutta suhteemme päättyi leikkiin, alituiseen ja paapovaan vauvaäänillä puhumiseen, pikkiriikkisiin lepertelyihin ja isoon, lapselliseen riitaan.

Vuosia myöhemmin palasin kaupunkiin ystävättäreni kanssa. Vaeltelimme Rodinin puistossa kantaen lepertelevää vauvaa. Meitä katsottiin ihastuneina, vain isä puuttui. Pikkuiselle puhuttiin vauvaäänin. Hän vuoroin pissasi ja puklautteli huoneemme kokolattiamatolle.

Kolmannella kerralla Notre Damella uusi mies. Rodinin puiston jälkeen metroon heitettiin kyynelkaasua. Virkavaltaa pakeneva juuttui takistaan metron ovien väliin.


Kadut sukeltivat mielen pimeyksiin, patonki juuttui kurkkuun.

Hotellilla mies oksensi pelon ja kyynelkaasun sekaisen puklun. Yöllä istuin hänen vieressään pitkän ja rauhoittelevan, lepertelevän tuokion.

Miehen nukahdettua katselin ikkunasta, kuinka
rakastavaisten kaupungin hohkasi pimeässä.


torstai 8. lokakuuta 2015

Die Ode

Kuumana aamuna hivuttaudun vuoteesta, lämpö nousee minusta.
Kiehuva vesipannu porisee,
valuu hellalle.
Syöksähtää kuppiin,
kupin yli.

Keltuainen noruu munakupista pöytäliinalle. Nuolaisen sitä.

Kylpyhuoneen
lämpö
hiipii
oven raosta.

Aurinko pyyhkii kaakelit puhtaiksi,
pyykkikone pyykin,
hammasharja ikenet.
Minua
vihloo
lohjennut paikka.

Suihkun höyry kohoaa ihosta,
sumentaa peilin.
Veden
paine
pyörii kaikkialla.

Olen tiiviisti kahden
kuvani kanssa.


Oda Jaune, Ohne Titel

keskiviikko 7. lokakuuta 2015

Est. 1952

Oli uusi vuosi ja olimme matkustaneet jo pitkään. Malesiassa kohtasimme paljon rottia, raspiintuneen kolhoja ilmastointilaitteita sekä erittäin ystävällisen taksikuskin. Hän kuljetti meitä ilmaiseksi pitkin Kuala Lumpuria. Maaseudullakin meitä kohdeltiin kuin kuninkaallisia: eteemme tuotiin parhaat ateriat, kiiltävimmät astiastot. Otimme satunnaisen kyydin rajan yli Thaimaahan. 
Ne viikot tuntuivat ainaiselle illalle, yön odotukselle. Ilma oli kostea ja umpinainen säkki.

Mies nukahteli itsepintaisessa humalassaan. Soitin Shakiraa jota hän inhosi. Hän ei herännyt vasta kuin omaan, minulle koodittomaan krapulaiseen järjestelmäänsä.

Päädyimme lopuksi Bangkokiin. Olimme valinneet hotelliksemme Atlantan, koska siellä sijaitsi maan ensimmäinen uima-allas sekä kodittomien eläinten turvakoti. Tällä kertaa hotellissa majaili valtava kilpikonna ja muutama kissa.
Rakennus sijaitsi kadun viimeisemmässä kolkassa. Portaat johdattivat vanhakantaisen prameaan aulaan. Huoneet olivat pieniä, seinien laasti rapistunutta. Vaaleansininen ja likaisen valkoinen väritys toivat mieleen injektioneulat, viimeisen leposijan sota-aikojen sairaaaloissa. Jonkinlaisen epäonnistuneen huumevieroituksen kylmänhikisen nurkkauksen.

Puhuimme usein, kuinka kauheaa olisi riidan jatkoksi joutua eksyksiin toisistamme. Saapua tuohon huoneeseen yksin ja sytyttää kelmeä wc:n lamppu, joka oli paikan ainoa toimiva valaistus.

Olimme tosin viikkojen kuluessa riidelleet paljon. Useimmiten en voinut sietää hänen käytöstään. Miehen epäystävällisestä olemuksesta mainitsi myös hotellin tarjoilijatar, pikkuinen ja rypistynyt mummo, jonka kanssa olin jo melkein ystävystynyt. Hän piti siitä, että tilasin aamiaiseksi congeeta: pitkään suolattomassa vedessä kypsytettyä limaista riisiä.

Erään tuskaisen hetkemme päätteeksi päätin lopulta häipyä. Otin kadulta tuktukin etsiäkseni uudeksi vuodeksi onnenkeksejä (mauton vehnäkierre, jonka sisällä on sekalaisia mietelauseita). Niitä ei löytynyt mistään. Vaihdoin pian taksiin päästäkseni etenemään nopeammin. Ajelin kaupunginosasta toiseen, pää kuumuudesta ja hermostuneisuudesta sekaisin. Lopulta pyysin päästä ravintolaan. Kuski vei minut pingpong-klubille. Palasin turhautuneena kadulle ja otin uuden kyydin. Vannotin haluavani normaaliin ravintolaan. Tällä kertaa päädyin pieneen kellarihuoneeseen, jonka hämärässä istui toistakymmentä naista ja ladyboyta. Aloin suhtautua kaikkeen epäilyksellä;  ihmisten ystävällisen hymyn takana oli aina helposti näkyviin raaputettu inho.

Otin vielä muutaman auton, enkä kuitenkaan päässyt haluamani ”seurattoman” viinilasin ääreen. Käveleskelin kohti hotellia. Matkan varrella oli Jim Thompsonin kotimuseo. Opas kertoili verkkaisen viileäällä äänellä Thompsonin tarinaa. Vanhus oli olllut hyvin perehtynyt astrologiaan. Eräänä päivänä hän oli vain kadonnut. Jälkeenjääneistä papereista oli selvinnyt, että Thompson oli ennustanut eksyvänsä vuorilla. Häntä ei koskaan löydetty.

Palasin hotellille. Kissat naukuivat aulassa, niitä oli tullut muutama lisää.  Laahustin betoniset portaat tyhjään huoneeseemme. Lakanat olivat kosteat, ilmassa haisi pistävä partavesi.
Huomasin pöydällä mukin. Niitä saivat ostaa vain hotelissa yöpyvät asiakkaat. Kupin pohja oli paksun, punaisen nesteen peitossa.

Poistuin takaisin pimeälle kadulle. Päätin löytää jostain täpötäydet, valoisat ravintolat, matkamuistoja ja tilpehööriä pursuavat korttelit.

Tiesin että minun olisi hyödytöntä lähteä etsimään tuota huonokäytöksistä miestä.





 

Congeen valmistusohje. Ruoka soveltuu hermostuneille, paaston korvikkeeksi, yleiseen huonovointisuuteen, ateriaksi sairauden heikentämille ja yleistä tyyneyttä kaipaaville.

Mittaa isoon kattilaan neljä kupillista riisiä. Kaada päälle kymmenen kupillista kylmää vettä. Kiehauta kunnolla ja laita levy pienimmälle mahdolliselle teholle. Anna kypsyä kannen alla vähintään neljä tuntia. Ei muuta.



Jim Thompson with his pet cockatoo, Cocky, in the tropical garden surrounding his home, Bangkok, ca. 1963.









sunnuntai 4. lokakuuta 2015

Yöruokailua levottomille mielille

Makea polenta päärynöillä


Kuumenna vesi. Kypsennä polenta, välillä vispilällä sekoitellen.

Lisää kermaa, vaahterasiirappia, kanelia ja kaardemummaa.

Suolaa sopivasti.


Lopuksi muutama puristus sitruunanmehua.


Lisukkeet:
 

Kuumenna kattila. Lisää rusinoita, omena- tai aprikoosimehua ja keitä muutama minuutti.

Pilko päärynää ja paahda sekaan pähkinöitä.


Tämän aterian luvataan lämmittävän ja rauhoittavan elimistöä ja ajatuksia. Sen jälkeinen uni on poikkeuksellisen vähäkuvinen.

Via Barbarigo


Minulla on kaunis ystävätär. Kuljetin häntä joskus mukanani kuin talismaania. Hänen hampaansa olivat kuin maitohampaat, niin valkoiset. Hiukset tumma matto, iho ohut kermakerros.
Nautimme toistemme seurasta. Vierailimme tummanpuhivissa ravintoloissa. Valkoisia pöytäliinoja ja kynttilöitä. Kihisimme salaisuutemme toistemme suuhun.


Päätimme matkustaa Venetsiaan. Paatti kuljetti meidät laguunia pitkin kaupunkiin. Turistit olivat siltä vuodelta kaikonneet ja asuinalueellamme niitä ei ollut lainkaan. Nunnat pitivät iltäpäivähetkeä suljetulla pihalla. Ikkunat nousivat synkkinä tummaa taivasta vasten. Vaeltelimme siltoja pitkin, emme osanneet eksyä. Ilma tuoksui ikkunamme takana kalalle ja pyykille. Veneet ajoivat alitsemme.



Eräänä iltana söimme kirkkaan mustia totanoja ja lähdimme sen jälkeen etsimään Hemingwayn kantapaikkaa, Harry´s baria. Matkan varrella poikkesimme pieneen kirjakauppaan. Sen omistaja oli tutun näköinen: kuin laadukkaan elämäntaito-oppaan turvallinen puoliso. Selailin huolimattomasti niteitä, naksutin korkoa puiseen lattiaan. Mies katseli jokaista liikettä, raskaat silmäluomet luotuina alas. Lopuksi hän ojensi minulle paksun, moneen kertaa taitetun paperin, jonka pyysi avaamaan vasta myöhemmin. Tunsin äkillistä iloa ja heikotusta.


Baarin hämyvalo ja viini heilahtivat päähän. Ihmisten ystävällisyys kupruili joka suuntaan. Nauroimme voimatta lopettaa. Yöllä hoipistelmimme asuntoomme vanhan kadunmiehen seuratessa. Hänellä oli puujalka. Karistimme hänet vaivattomasti kuin kapisen luun, tahdottoman vanhuksen.


Halusimme tavata Ponte di Rialtolla liikettä pitävän Sergio e Massimo Boldrinin. Hänellä on sadoittain naamioita, joista osa on esiintynyt Kubrickin Eyes wide shutissa. Astuimme liikkeeseen, joka oli paljon pienempi kuin kuvittelimme. Naamioden paljous loi sinne kuitenkin tunnelman, kuin seisoisimme täpötäydessä hississä. Omistaja esitteli töitään ääni innostuksesta väristen. Sopivien naamioden löytäminen kesti kauan. Ystävättäreni osti lopulta valkoisen, nauhalla niskaan kiinnitettävän, Arlecchinon. Itse valitsin kultaiset kasvot, joita pidettiin yllä kepin avulla.


Laguunin vesi oli auringon paisteessa turkoosia. Haimme viiniä ja sulkeuduimme asuntoomme. Riisuimme vaatteet ja pukeuduimme naamioihimme. Ystävättäreni kertoi minulle asioita itsestäni, pahoja asioita, joita en millään voinut muistaa tapahtuneen. Hän jatkoi tuntikausia: välillä innolla ja huutaen, välillä monotonisesti kuiskimalla. Olin jähmettyt kultaisen naamioini taaske. Pitelin sitä kouristukseen asti käsissäni.


Aamulla oveemme koputettiin. Kirjakauppias seisoi pimeäässä eteisaulassa, kasvoillaan vino, huulille maalattu hymy. Kaadoimme hänelle viiniä. Laitoimme musiikin soimaan.


Poistuimme asunnosta vasta kahden päivän kuluttua. Venetsia oli silloin höyryävän, lähes mustan sumun peitossa.