Mies pyysi ensitreffeille Notre Dameen. Kerroin että minut tunnistaisi punaisista hiuksista. Tuona päivänä ehkä vain poskeni liekehtivät enemmän.
Käsi kädessä kirjakaupat ja Rodinin puisto. Häntä luultiin isäkseni. Yöllä oksensin jännityksen sekaisen puklun.
Kaipasin isähahmoa mutta suhteemme päättyi leikkiin, alituiseen ja paapovaan vauvaäänillä puhumiseen, pikkiriikkisiin lepertelyihin ja isoon, lapselliseen riitaan.
Vuosia myöhemmin palasin kaupunkiin ystävättäreni kanssa. Vaeltelimme Rodinin puistossa kantaen lepertelevää vauvaa. Meitä katsottiin ihastuneina, vain isä puuttui. Pikkuiselle puhuttiin vauvaäänin. Hän vuoroin pissasi ja puklautteli huoneemme kokolattiamatolle.
Kolmannella kerralla Notre Damella uusi mies. Rodinin puiston jälkeen metroon heitettiin kyynelkaasua. Virkavaltaa pakeneva juuttui takistaan metron ovien väliin.
Kadut sukeltivat mielen pimeyksiin, patonki juuttui kurkkuun.
Hotellilla mies oksensi pelon ja kyynelkaasun sekaisen puklun. Yöllä istuin hänen vieressään pitkän ja rauhoittelevan, lepertelevän tuokion.
Miehen nukahdettua katselin ikkunasta, kuinka
rakastavaisten kaupungin hohkasi pimeässä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti