sunnuntai 22. marraskuuta 2015

Jealousy


Sinne saavutaan kolisevassa vaunussa, junassa joka räpäyttelee valojaan sähkökatkolla.
Ravintolavaunu on tyhjä. Pieni, mustapukuinen nainen tarjoileee pistäviä juomia. Penkkien pehmuste on rispaantunut, kulunut puhki. Hampaat tuntuvat heiluvan suussa, rintakehää puristaa hapenpuute. Hengitys on terävä pinta.
Helisevä pikari kohoaa ja särkee suun. Lumeen astuva korko nyrjäyttää nilkkaa, ohuissa sukissa kolme pakenevaa reikää.

Asema on tyhjä. Pieni, mustapukuinen nainen tarjoilee pistäviä juomia, näkökentän täyttää musta kyynel. Tunneli sen takana on ohut kirkaisu ja puuroa. Ne kuljettavat oksennuksen makua suuhun.
Mielenliike anteeksi on betoni.

Astutetaan ulos. Lumi syö nilkat. Reiden sisäpinnat rikkovat toisiinsa reiän. Eteenpäin tunnelissa. Kirkunaa ja sakeaa puuroa.

Astuu huoneeseen. Pieni mustapukuinen nainen tarjoilee itseään ruudulta. Pistävä juoma on sakeaa puuroa!




Kun ollaan niin kuin ei oltaiskaan,


lämmitetään puoli litraa vettä, kaadetaan mukaan 125g polentaa, vipilöidään hetken. Haudutetaan kannen alla puoli tuntia. Lisätään tarvittaessa vettä.

Sekaan heitetään neilikkaa ja suolaa, sitruunaa, kurkumaa ja makeaa paprikajauhetta.
Käännellään hetki voissa tai oliiviöljyssä.
Lopuksi vähän muskottipähkinää ja pippuria.



tiistai 3. marraskuuta 2015

Francis

Oli Berliini ja baari, Cafe Burger. Lasten vaaleanpunaiset talvikengät, raidallinen huivi ja korpin silmän kaltainen musta, sorpioni.
S-bahnin pysäkki Hackescher Hof. Ihmisten liikkeen mukana Oranienburger Strassea pitkin.
Oli tuntien pituinen suudelma, vesipiipun makea haju. Sohva liukeni alla, vaahtokarkki.
Oli huoneisto Charlottenburgissa, tyhjät neliöt kaikuvat askelista. Futon kova kuin itsepintainen halu, kosketus sukkanauhan hiertämään viiltoon pimeydessä.
Oli helle joka nostatti kaupungin löyhkän silmiin asti. Avain juuttui liian kauaksi lukkoonsa. Oli kiire repiä yltä eräs kullanvaalea vaate, kuulla tietyt sanat arabiaksi.
Oli talvi täynnä likaista lunta. Ruoka paloi kiinni kattiloihin, viini sai laseissa paljon ilmaa. Hiuksia ei koskettanut harja, varpaat kuumenivat pitkään peitteen alla.

Oli lapsuuden uni, jossa mies ajoi aavikolla. Otti kyytiin ja lukitsi huoneeseen. Viihdyin siellä aikojen yli, ehkä noin vuoden.