Est. 1952

Oli uusi vuosi ja olimme matkustaneet jo pitkään. Malesiassa kohtasimme paljon rottia, raspiintuneen kolhoja ilmastointilaitteita sekä erittäin ystävällisen taksikuskin. Hän kuljetti meitä ilmaiseksi pitkin Kuala Lumpuria. Maaseudullakin meitä kohdeltiin kuin kuninkaallisia: eteemme tuotiin parhaat ateriat, kiiltävimmät astiastot. Otimme satunnaisen kyydin rajan yli Thaimaahan. 
Ne viikot tuntuivat ainaiselle illalle, yön odotukselle. Ilma oli kostea ja umpinainen säkki.

Mies nukahteli itsepintaisessa humalassaan. Soitin Shakiraa jota hän inhosi. Hän ei herännyt vasta kuin omaan, minulle koodittomaan krapulaiseen järjestelmäänsä.

Päädyimme lopuksi Bangkokiin. Olimme valinneet hotelliksemme Atlantan, koska siellä sijaitsi maan ensimmäinen uima-allas sekä kodittomien eläinten turvakoti. Tällä kertaa hotellissa majaili valtava kilpikonna ja muutama kissa.
Rakennus sijaitsi kadun viimeisemmässä kolkassa. Portaat johdattivat vanhakantaisen prameaan aulaan. Huoneet olivat pieniä, seinien laasti rapistunutta. Vaaleansininen ja likaisen valkoinen väritys toivat mieleen injektioneulat, viimeisen leposijan sota-aikojen sairaaaloissa. Jonkinlaisen epäonnistuneen huumevieroituksen kylmänhikisen nurkkauksen.

Puhuimme usein, kuinka kauheaa olisi riidan jatkoksi joutua eksyksiin toisistamme. Saapua tuohon huoneeseen yksin ja sytyttää kelmeä wc:n lamppu, joka oli paikan ainoa toimiva valaistus.

Olimme tosin viikkojen kuluessa riidelleet paljon. Useimmiten en voinut sietää hänen käytöstään. Miehen epäystävällisestä olemuksesta mainitsi myös hotellin tarjoilijatar, pikkuinen ja rypistynyt mummo, jonka kanssa olin jo melkein ystävystynyt. Hän piti siitä, että tilasin aamiaiseksi congeeta: pitkään suolattomassa vedessä kypsytettyä limaista riisiä.

Erään tuskaisen hetkemme päätteeksi päätin lopulta häipyä. Otin kadulta tuktukin etsiäkseni uudeksi vuodeksi onnenkeksejä (mauton vehnäkierre, jonka sisällä on sekalaisia mietelauseita). Niitä ei löytynyt mistään. Vaihdoin pian taksiin päästäkseni etenemään nopeammin. Ajelin kaupunginosasta toiseen, pää kuumuudesta ja hermostuneisuudesta sekaisin. Lopulta pyysin päästä ravintolaan. Kuski vei minut pingpong-klubille. Palasin turhautuneena kadulle ja otin uuden kyydin. Vannotin haluavani normaaliin ravintolaan. Tällä kertaa päädyin pieneen kellarihuoneeseen, jonka hämärässä istui toistakymmentä naista ja ladyboyta. Aloin suhtautua kaikkeen epäilyksellä;  ihmisten ystävällisen hymyn takana oli aina helposti näkyviin raaputettu inho.

Otin vielä muutaman auton, enkä kuitenkaan päässyt haluamani ”seurattoman” viinilasin ääreen. Käveleskelin kohti hotellia. Matkan varrella oli Jim Thompsonin kotimuseo. Opas kertoili verkkaisen viileäällä äänellä Thompsonin tarinaa. Vanhus oli olllut hyvin perehtynyt astrologiaan. Eräänä päivänä hän oli vain kadonnut. Jälkeenjääneistä papereista oli selvinnyt, että Thompson oli ennustanut eksyvänsä vuorilla. Häntä ei koskaan löydetty.

Palasin hotellille. Kissat naukuivat aulassa, niitä oli tullut muutama lisää.  Laahustin betoniset portaat tyhjään huoneeseemme. Lakanat olivat kosteat, ilmassa haisi pistävä partavesi.
Huomasin pöydällä mukin. Niitä saivat ostaa vain hotelissa yöpyvät asiakkaat. Kupin pohja oli paksun, punaisen nesteen peitossa.

Poistuin takaisin pimeälle kadulle. Päätin löytää jostain täpötäydet, valoisat ravintolat, matkamuistoja ja tilpehööriä pursuavat korttelit.

Tiesin että minun olisi hyödytöntä lähteä etsimään tuota huonokäytöksistä miestä.

 
Congeen valmistusohje. Ruoka soveltuu hermostuneille, paaston korvikkeeksi, yleiseen huonovointisuuteen, ateriaksi sairauden heikentämille ja yleistä tyyneyttä kaipaaville.

Mittaa isoon kattilaan neljä kupillista riisiä. Kaada päälle kymmenen kupillista kylmää vettä. Kiehauta kunnolla ja laita levy pienimmälle mahdolliselle teholle. Anna kypsyä kannen alla vähintään neljä tuntia. Ei muuta.

Jim Thompson with his pet cockatoo, Cocky, in the tropical garden surrounding his home, Bangkok, ca. 1963.